Tässä blogissa olen nauttinut viiden vuoden ajan taiteen tekemisen monista ulottuvuuksista.
Helmikuussa 2024 avasin uudet taiteilijasivut liinalansiluoto.com.
Löydät tältä sivulta vanhempia taideteoksia ja runoja.
Tervetuloa uusille sivuille liinalansiluoto.com
Runokirjani ”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julkaistaan syyskuussa! Kirja maalaa kuvan ajasta, jolloin pienten lasten nauru sekoittuu läheisen itsemurhan aiheuttamaan kauhuun. Miten perheenäidin arjessa on tilaa surulle? Paljonko kauhu painaa? Ja miten kuolemansurun keskellä voi kirkastaa katseensa lasten äänille?
Surun ohella kokoelma runot kertovat modernista perhe-elämästä kivikaupungissa, pysähtyvät kuuntelemaan nukkuvan lapsen hengitystä ja seuraavat pääskysten kirkumista kesätaivaalla.
Kokoelma kysyy, mikä on tärkeintä, kun aika on loppumassa.
Sä olet mun kotilo
Se tuntuu uniikilla
mutta noudattaa maailman lakeja
Fibonanccin lukuja
when a boy meets a girl
kuihtuu jos ei huolleta
kuolemaan saakka – mikä haaste!
(Kuin syntymä
luonnollista
silti aito ihme)
Kemiaa, biologiaa, sosiokulttuurisia kehyksiä
ja ihme
Silti
juuri me kaksi
että saan levätä sinussa
se tuntuu ihmeelliseltä
Vielä olet olkavarteni mittainen,kun käperryt sikiöasentoon syliini
pää kaulakuopassani
on kivuliasta tietää:
tuuli käy ylitsemme kohta tuhiset minulle, katsot häivähdyksellä surua vanhenemisestani,
tajuttuasi: en ole täydellinen, kovin kaukana siitä (en aivan mahdotonkaan, kuten saatat muutaman vuoden ajatella siinä välissä)
nyt vielä sinun on vaikea nukahtaa, ellen silitä selkääsi ja laula laula laula
Aamuisin olemme tässä: käperryt viereeni, nukut vielä aamu-unet.
Minä karistan yön ja yritän viipyä tässä hetkessä.
Täpötäydessä ratikassa:
Kuka on maailman vahvin mies?
Kuka on maailman rikkain?
Miten tullaan rikkaaksi?
Miten avaruus on syntynyt?
Minä vastaan parhaan kykyni mukaan:
että rikkaaksi voi tulla, jos omistaa yrityksen tai saa perintöä
(jaa se perinnön saaminen on helpompaa)
niin mutta siihen liittyy surullisia asioita
että rakkaita kuolee
ja mikään raha ei voi korvata rakkaita ihmisiä
ja että yleisin tapa saada rahaa on tehdä töitä
ja että avaruuden synty onkin hyvä kysymys
(monet sitä miettivät)
On teorioita ja uskontoja, jotka yrittävät selittää, miten avaruus on syntynyt.
Näitä me pohdimme ratikassa,
myhäilevien matkustajien keskellä.
Ikuinen marraskuu jatkuu
sataa kaatamalla, enkä osaa pukeutua syyssaappaisiin
Päiväkodissa taaperot rivissä valmiina uittamaan kylpyankkoja vesilammikoissa!
Voisinko minäkin?
Kirkkaana päivänä särjemme jäitähakkaamme kaivurilla
Mikä ilo!
Veden ihmeelliset olomuodot Rantaan jäätyneet siiveniskut
lätäköiden syvänteet ja ristikot
Isku iskulta kohmeeni rikkoutuu.En haluaisi olla missään muualla:
kirkkaalla metsätiellä rikkomassa lätäköiden jäätä.
Minun tehtäväni
on piirtää sinun ääriviivasi
auttaa hahmottamaan:
tässä on tunne
ja tuossa
vihanpuuska
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista
kyltymätön, pulppuava suru
Ja tässä tulevat päivän rajat
tuo on väsymys
tuo nälkä
Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa
ja sitä, mikä pääsi sisällä
Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi
voit tarttua tai vain seurata
voit asettaa omat rajasi.
Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin,
jossa myrskyät minua vasten.
Myrskyn keskelläkin
minä aion katsoa sinua hellästi
(salaa, jos et kestä muuta)
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen.
Joulukalenterista on luukut revitty
yhdistelmä yksivuotiaan vimmaa
”sukkaa sukkaa”
ja pettänyttä valvontaa
Ratikassa äiti vilkuttaa lapselle
tuiki tuiki
Minun poikani on rientänyt päiväkotiin
Onyx-lentomoodilla,
mikä olisikaan parempi asenne päivään?
Minä kohoan, kohoan kohti pyhiä.
Omenapuu pisaroi
illan hymyssä pehmeä väre
harmaan sävyissä samettia.
Kuusikko huokaa:
lumoan, lumoan.
Ei nyt ole harmaa päivä,
minussa kaikki nämä smargadien sävyt.
Heille nämä lapsuuden joulut ovat metsäretkiä ja luistelukenttä tihkusateessa,
ja aikuiset, jotka haikailevat valkeaa joulua.
