Aurinko houkuttelee esiin raiteiden tervanhajun.
Vaikka jäidenlähdöstä on jo kuukausi,
meri muistelee vielä talvea.
Myös suru liikehtii minussa välillä,
hohkaa kylmää,
väikkyy varjoissa.
Mutta ilma on täynnä haavanhaituvia, voikukan laskuvarjoja, omenankukkien terälehtiä.
Syreenipensaan tuoksussa muistan lapsuuden kesämökin: liikuin elämässä kevyesti kuin vesikirppu lammen pinnalla.
Olen kurkistanut syvyyteen ja muistan:
pinnan välkkeessä elämä.
Näinä päivinä olen nähnyt:
hontelosäärisiä tyttöjä keppihevoslenkillä Keskuspuistossa
parven koululaisia iskemässä kuokat ahnaasti multaan Annantalon puutarhassa
viisi viisivuotiasta prinsessa-asuissaan tervehtimässä kuninkaalliseen tapaan synttärivieraita kerrostalon kierreportaissa
pojan piirtämässä Frozen-mekkoa onnittelukorttiin kymmenen kertaa uusiksi
naapuritaaperoita kokemassa ensi kertaa hiekkalaatikon ilot
Ja myös:
Kallion koulun kulmalla poreilevan poikajengin keskellä
purkkapalloskabaa!
”Otetaaks kisa, kuka puhaltaa suurimman? Kuka on tuomarina?”
Vaalin näitä kuvia.
Nyt puhkeavat kukat ja sanat.
Kirsikka! Valkovuokko! Se keltainen ihmepensas!
Valo! Pupu! Ammuu!
Lehmus! Vaahtera! Rauduskoivu!
Mooi! Miauu! Napa!
Mustan mullan uumenista,
mahlan seasta,
hautuneena.
Ihmisyyden alkuhämärästä,
jostain kaukaa,
yhtäkkiä
ryppäänä.
Minä ihmettelen ja nauran,
toistelen perässä.
Kukka! Kakka! Kaak kaak kaak!
Viime kesänä tällä laiturilla
tuijotin syvyyksiin
kuumassa paahteessakin tunsin tonkivani pohjamutia
Nyt mullasta tunkee helmililjoja
maalaan tumman päälle kirsikankukat
välillä pinta läikähtää
alla on pimeää
sieltä versovat lumpeet
Onko räntä kevään kasvukipu?
Tahdon takaisin nuppuun,
syliin, suppuun.
Ja kuitenkin vääjäämätöntä:
eteenpäin, ulos, aurinkoon!
Iso pyytää leikkimään:
sano, ettet päästä mua!
Minä rutistan, silitän,
valmistaudun lähtöösi.
Paappani kirjasi vajan seinään jäidenlähtöä
neljällä vuosikymmenellä
Kotitalossamme keittiön ovenpieleen raaputettiin kasvunmerkit
ensin kaksi veljeä, sitten minä
kun talo myytiin
teki mieli sahata ovenpieli matkaan
Nyt seuraan vaahterankukkien puhkeamista vuosi vuodelta
milloin kevät ehtii kohdallemme
Nyt jo Kirkkopuiston lehmukset kuin yökkösiä
Voisin olla tässä vuosikymmeniä.
Viime kesän kuunliljat mataa maassa
pergamenttia
lumen paino valmentanut ne
kuusikossa talvi hiljaa kuiskii, hohkaa
jäät vielä harkitsevat
Mutta etelärinteellä
elämä puskee karikkeesta
leskenlehti, krookukset, tulppaanit
vaatimaton peippo
kaula väristen
kajauttaa kevään laulun
tikan ihmeellinen niska täydessä nakutuksessa
yksi kattaa viime kesän nurmelle kahvikutsut
toinen ymmärtää mökkirannan ensi kertaa
tässä vaan tepastelen muina miehinä
mitäs ihmettä tässä
ahnas elämä kaikkialla
Taivaansinen kirkas duuri
kevät haihduttaa huolet
katuliidulla piirrämme kirkkaita kuvia
krookukset puskevat mullasta
sinä ihailet kukkia, piirrät ufon ja ninjoja
minä niskasi kaarta
Keskellä pyörityksen
varastan hetken
Mummuni poltti kylppärissä
salaa itseltäänkin, me sanoimme
paheellinen nautinto
mikä autuus!
minun kevätjuhlani
on katkaista kiire kotimatkalla
ottaa lasi valkoviiniä
hapanjuurileipää, jotain fiiniä juustoa ja sisuksistaan valuva kananmuna
sulkea silmät
tehtävälista on loppumaton
kunnes se sitten yhtenä päivänä katkeaa
Ajattelin juhlia matkalla.
Tänään kuulin kesän
lokkien kirkunan
suhisevat kaislat
tunsin säteet
ja talven
se vielä hohkaa kaduilla
puhurinsa edelleen voimissaan
pienikin jo vauvan ja pikkupojan välissä
soittaa huuliharppua
riehuu kontaten
nauraa räkättäen
aika virtaa
minä pysähdyn kuuntelemaan
